Kesäkonsertti onnistui erinomaisesti

Karsturanta Dreamin’-kesäkonsertti 9.7.22 onnistui erinomaisesti. Vielä aamulla sää näytti sateiselta ja orkesterilava pysytettiin sisätiloihin. Ilma säilyi kuitenkin poutaisena ja yleisö sai nauttia musiikista valinnan mukaan joko sisällä tai ulkona.

Yleisöä oli noin 150 henkeä ja ihmiset nauttivat paitsi hyvästä musiikista, myös keskinäisestä seurustelusta kylävintin pihapiirissä. Yleisömäärä ylitti odotukset, joita lippujen ennakkomyynnin perusteella asetimme. Grillimakkaroita olisi mennyt kaupaksi enemmänkin, kuin mihin oli varauduttu.

Kesäkonsertin on toivottu olevan eri sukupolvia yhdistävä, koko perheen kylätapahtuma.  Myös tämä toteutui erinomaisesti. Lapsiperheiden suuri määrä oli silmiinpistävää. Lapsille oli järjestetty oma rastirata, johonoli rakennettu erilaisia tehtäviä ja pelejä ja ne tuntuivat olevan kovin suosittuja.  Jennalle kiitokset erinomaisesta toteutuksesta!

Festarihenkisessä konsertissa esiintyivät: Lassi Valtonen, George Cloudy ja The Tower. Kiitokset esiintyjille, järjestelyissä mukana olleille – ja tietenkin myös loistavalle yleisölle! Fiiliksistä saattoi päätellä, että illan mittaan kaikista oli tullut vähintään henkisesti karsturantalaisia!